Palatsinraitin silta ja pato

Ajankohtaista

Varaudu Näsijärven pinnanlaskuun

Näsijärven pinnankorkeutta aletaan lokakuun alusta lähtien laskea voimakkaasti Palatsinraitin silta- ja patohankkeen vuoksi. Ranta-asukkaiden, mökkiläisten, veneilijöiden ja muiden Näsijärvellä ja sen rannoilla liikkuvien toivotaan varautuvan pinnanlaskuun ennakolta. Omilla suojaustoimenpiteillä on mahdollista varmistaa, ettei totuttua matalampi pinnankorkeus aiheuta harmia.

Veneet on hyvä nostaa talviteloille ajoissa ja laiturin kunto on syytä tarkistaa sillä silmällä, että jäätymiskorkeus tulee olemaan tänä vuonna noin 50 cm alempana kuin keskivertovuonna. Veneilijöiden ei kannata luottaa vain tottumuksiinsa, vaan merikartasta kannattaa varmistaa, että pysyy vain merkityillä reiteillä. Merkittyjen reittien ulkopuolella veneiltäessä tulee yleensäkin noudattaa erityistä varovaisuutta. Tämä korostuu nyt, kun veden pinta on totuttua alempana.

Palatsinraitin silta- ja patohanke sisältää välttämättömiä korjaustoimenpiteitä ja parantaa tulvantorjuntaa pitkällä tähtäimellä myös Näsijärven rannoilta. Ilmastonmuutoksen on arvioitu lisäävän sateita ja sen myötä tulovirtaamien vaihteluita jatkossa.

Tampereen Sähkölaitos -yhtiöt korostaa, että Näsijärven vedenpinta pysyy koko hankkeen ajan lupaehtojen sallimissa säännöstelyrajoissa. Siksi matalan vedenpinnan aiheuttama harmi ei ole korvausvastuun piirissä. 

Julkaistu 15.09.2009