Ajankohtaista
Työmaalle pääsy kielletty

Aleksandra Siltasen puistoon on perustettu työmaa-alue, joka on rajattu metalliaidoin. Työmaa-alueelle on ulkopuolisilta pääsy kielletty.
Keernakadun päässä on työmaa-alueen portti, jota pidetään työmaaliikenteen vuoksi auki työskentelyn aikana.
- Vaikka portti on auki, alueelle ei saa tulla. Se on erittäin tärkeää työturvallisuuden vuoksi, muistuttaa työmaapäällikkö Reino Humalajoki (kuva alla). Hän toivookin, että puistossa kävelemään tottuneet huomaisivat tämän ja suunnittelisivat reittinsä jatkossa uudelleen. Työkoneiden välissä harhailevia on jouduttu ohjamaan turvallisille alueille päivittäin.

Työmaalla aloitellaan jo työsillan tekemistä. Sitä varten on jo tuotu teräspalkit (kuvassa alla) odottamaan. Teräsrakenteiselle sillalle tulee puukansi ja sen päälle kivimursketta. Työsillan on kestettävä raskaita kuormia, sillä sitä pitkin kuljetetaan mm. patomuurien korjauksessa käytettävä betoni sekä noin 4000 kuutiota tulvauoman pohjasta louhittavaa kiveä.

Julkaistu 30.10.2009

