Palatsinraitin silta ja pato

Ajankohtaista

Koeräjäytys onnistui

Maanantaina 21. joulukuuta tehtiin Tammerkosken keskiosassa sijaitsevassa tulvauomassa koeräjäytys 7,8 kilon dynamiittipanoksella. Räjäytyksen avulla testattiin mm. kallion tärinänjohtavuutta ennen varsinaisten louhintatöiden alkua.

Louhinnassa on tarkoitus syventää tulvauoman pohjaa tulevan padon ympäristöstä noin 30 prosenttia nykyistä suuremman veden juoksutustilavuuden aikaansaamiseksi. Lisäksi louhinnalla valmistellaan tulevan padon pohjaa. Louheen määräksi arvioidaan yhteensä noin 800 kuutiota.

Koeräjäytyksen jälkeen tehtiin räjäytyskentän ympäristössä tarkastuskierros ja analysoitiin seurantamittausten tulokset. Tärinäarvot jäivät selvästi alle rakenteille sallittujen arvojen: ne olivat noin 20 % sallitusta. Mitään halkeamia tai muita vaurioita ei tarkastuskierroksella havaittu.

Ulkomelun keskeisin mittauspiste oli Palatsinraitti 1:n asuintalon kulmassa, joka sijaitsi noin 50 metrin päässä räjäytyskohdasta. Siinä meluarvoksi mitattiin 76 desibeliä, joka on vähemmän kuin ohikulkevien junien melu. Myös räjäytyksestä annettu varoitusääni oli kovempi, noin 80 dB.

Työmaa jää nyt joulutauolle, kunnes työt jatkuvat taas 4. tammikuuta 2010. Räjäytyksiä vaativaa louhintaa tehdään tammikuun ajan, jolloin päivittäinen räjäytysjakso on pisimmillään klo 10–14. Räjäytys tehdään arkisin 1-3 kertaa päivässä. Räjäytyksestä varoitetaan katkonaisella äänimerkillä, jolloin lähimpien rakennusten sisätiloissa asukkaiden on hyvä poistua kohteeseen avautuvien ikkunoiden edestä. Ulkona turvahenkilöt pitävät ohikulkijat vaara-alueen ulkopuolella. Räjäytyksen päättymisestä tiedotetaan kuuluvalla yhtäjaksoisella äänimerkillä, jolloin varotoimenpiteet työmaan lähialueilla päättyvät.

Mältinrannan uimaranta on käytössä hankkeen aikana, mutta räjäytyshetkellä uiminen ei ole sallittua. Turvahenkilö estää uimisen rannalla VAARA- ja VAARA OHI -merkkiäänien välillä. Vapriikin rakennusta ei jatkossa tyhjennetä räjäytysten ajaksi.

Panokset on asetettu.
Räjähdys on onnistuneesti suoritettu. Vasemmalla projektipäällikkö Seppo Tattari, oikealla radiohaastattelussa ollut patoturvallisuusvastuuhenkilö, kunnossapitopäällikkö Pentti Iso-Pietilä.

Julkaistu 22.12.2009