Ajankohtaista
Kakkosvaihe keskittyy Tampellan voimalaitoskanavaan
Palatsinraitin silta- ja patohankkeen toinen vaihe käynnistyy kesäkuun alussa ja kestää maaliskuun 2011 loppuun. Toisessa vaiheessa rakentaminen keskittyy Tampellan puolelle.
Toisen vaiheen aluksi Tampellan voimalaitoskanava kuivataan. Kanavaan rakennetaan väliaikainen työmaatie, joka johtaa nykyiseltä työsillalta Vapriikin alle. Kanavan muurit puretaan kivi kiveltä ja huonokuntoinen betoni poistetaan piikkaamalla. Työ aloitetaan ylävirran puolelta eli Tammerkosken Näsijärven puoleisesta päästä.
Vapriikin kohdalta patomuuria ei voida poistaa, sillä se toimii samalla Vapriikin perustuksena. Vapriikin kohdalle rakennetaankin ns. maskiseinä muurin tueksi Vapriikin alle.
Vapriikin alla tehdään muutenkin kakkosvaiheessa paljon töitä, sillä huonokuntoiset rakenteet on pakko purkaa ja rakentaa vahvemmat tilalle. Nämä runkomelua aiheuttavat työt tehdään pääasiassa öisin (klo 18-06).
Louhintatöitä eli räjäytyksiä pienillä panoksilla tehdään 14.6.-31.9.2010. Räjäytysten suurin ääni tulee varoituspillistä, jonka merkkiääni ujeltaa arkisin noin 5-6 kertaa päivässä räjäytysten yhteydessä. Räjäytykset vaativat noin 20 metrin turvaetäisyyden, jonka vuoksi osia Vapriikista ja Oikeustalosta on tyhjennettävä muutamilla viikoilla kesän aikana muutamiksi minuuteiksi. Vapriikin ja Oikeustalon kiinteistöihin määritellään tarkat turvallisuusrajat tilakohtaisesti.
Patomuureja aletaan rakentaa entistä vahvempina takaisin paikoilleen elokuun alusta lähtien. Muurien pintaan asennetaan Museoviraston ohjeiden mukaan nykyiset muurikivet uudelleen, mutta pestyinä ja ohennettuina. Pestyä kivipintaa tulee olemaan ylävirran puolelta Oikeustalon kaari-ikkunaan asti.
Tampellan voimalaitoskanavaan rakennetaan tulevan Palatsinraitin sillan perustukset sekä uudet patoportit. Tampellan vesivoimalaitos peruskorjataan rakennustyön yhteydessä. Vanhat vesiturpiinit ja generaattorit puretaan ja kunnostetaan sekä sähköistys ja automaatio uusitaan.
Vaikutukset lähiympäristöön
Hankkeen kakkosvaiheessa vaikutuksia tulee lähinnä Tampellan puolelle eli etenkin Vapriikin ja Oikeustalon asiakkaille ja henkilökunnalle.
Lähiympäristöön eniten häiriötä tulee todennäköisesti melusta, sillä rakennusvaihe sisältää paljon piikkaus- ja poraustyötä. Työmaalla työskennellään arkisin kello 6-20. Työt suoritetaan haetun meluluvan mukaisesti siten, että kaikkein meluisimpia työvaiheita tehdään vain arkisin klo 07.00 – 18.00.
Poikkeuksena ovat Vapriikin alapuolella tehtävät työt. Meluluvan mukaan Vapriikissa voimakkaasti runkoääniä aiheuttavat työt tehdään arkisin kello 18–06 siten, että myös rakennuksen ympäristöön melua aiheuttavat työvaiheet tehdään klo 18.00 – 22.
Häiriötä syntyy melun lisäksi työmaaliikenteestä, jota tulee ykkösvaihetta enemmän. Työmaalta viedään pois vanhojen patomuurien louheet ja tuodaan materiaali uusiin patomuureihin. Työmaateiden pölyämistä pyritään estämään riittävällä kastelulla, jos kesä on kuiva.
Louhintojen aiheuttama tärinä tulee olemaan hyvin pientä, sillä räjäytykset tehdään pienillä panoksilla. Työmaan läheisyydessä on esimerkiksi Vapriikin taide-esineitä, joista herkimmät varmuuden vuoksi eristetään erityisillä kumialustoilla. Räjäytysten kesto tulee olemaan noin 0,25 sekuntia.
Näsijärven pinta on helmikuun alkuun asti nykykorkeudessaan eli vaihteluvälillä NN+ 95,00-95,10 metriä. Pinta on noin 10-25 cm alempana kuin mitä se on ollut keskimäärin vuosina 1980-2008. Koko hankkeen alimmat pinnankorkeudet olivat loppuvuodesta 2009, jolloin pinta oli 30-40 cm alempana kuin nyt.

Tampellan voimalaitoskanavan patomuuri puretaan ja korvataan uudella. Louhittavaa riittää, sillä muurien betoniperustukset ulottuvat paljon syvemmälle kuin yläosien kivetyksestä voisi kuvitella. Tämäkin muuri puretaan takana näkyvän Vapriikin kulmaan asti.
Julkaistu 26.05.2010

