Palatsinraitin silta ja pato

Ajankohtaista

Louhintatyöt alkamassa

Louhintatyöt Vapriikin pohjoispuolella alkavat 21.6.2010 ja kestävät heinäkuun loppuun. Louhintaan liittyviä poraus- ja räjäytystöitä tehdään arkisin kello 7–18.

Räjäytyksistä varoitetaan ennen räjäytystä kuuluvalla katkonaisella äänimerkillä, jolloin sisätiloissa asukkaiden tulee poistua kohteeseen avautuvien ikkunoiden edestä ja ulkona lähialueella olevien henkilöiden tulee poistua vartiomiesten osoittaman vaara-alueen ulkopuolelle.

Räjäytyksen päättymisestä tiedotetaan kuuluvalla yhtäjaksoisella äänimerkillä, jolloin varotoimenpiteet työmaan lähialueilla päättyvät.

Urakoitsija antaa kiinteistökohtaiset kirjalliset ohjeet silloin, kun räjäytykset edellyttävät lisäturvatoimenpiteitä kiinteistössä.

Tällä hetkellä eniten ympäristöön melua aiheuttavat muurikivien puhdistus- ja irrotustyöt, jotka saadaan tältä erää tehtyä juhannukseen mennessä.

Julkaistu 17.06.2010