Ympäristö huomioidaan
Ilmastonmuutosta ennakoidaan
Patohankkeen valmistuttua Tammerkosken juoksutuskapasiteetti kasvaa noin 30 prosentilla. Tämä on tarpeen, sillä ilmastonmuutos näyttää tuovan tullessaan vesimääriin vaikuttavia muutoksia:
Kun lämpötila nousee, lumipeitteen kestoaika lyhenee, lunta sulaa talvellakin ja sateet tulevat enenevässä määrin vesisateena talvellakin. Keskimääräinen sadanta kasvaa, ja erityisesti syys- ja talvisateet lisääntyvät. Poikkeukselliset sääolot, kuten myrskyt ja rankkasateet, yleistyvät. Syys- ja talvitulvat yleistyvät ja kasvavat. Virtaamien ajoitus muuttuu nykyisestä.
Ympäristövaikutuksia seurataan tarkkaan
Padon rakentamisen vaikutukset ympäristöön on tutkittu ja niiden hallinta on suunniteltu etukäteen huolellisesti. Veden laatua ja muita ympäristövaikutuksia seurataan Pirkanmaan ympäristökeskuksen edellyttämällä tavalla.
Museovirasto on ollut mukana suunnittelussa ja hyväksynyt tavat, joilla silta sopeutetaan ympäröivään kulttuurimaisemaan.
Suurin ympäristövaikutus on se, että Näsijärven pintaa lasketaan jo ennen rakentamisen aloittamista syyskesästä 2009 alkaen. Vedenpinta pysyy koko hankkeen ajan määritellyissä säännöstelyrajoissa. Vedenpinnan alentaminen on tärkeää turvallisuuden takia. Se antaa patojen rakentajille ja käyttäjille toiminta-aikaa mahdollisissa poikkeustilanteissa.

